Byrokratiaa

Tänään käytiin kaupungintalolla täyttämässä papereita, jotta meistä tulisi nyt virallisia kansalaisia. Ensinnäkin papereiden täyttö oli siitä haastavaa, että kaikki oli japaniksi. Hiraganat ja katakanat osaan jotenkuten, mutta kanjeja en tunne. Toisaalta, mitä sanojen lukemisella edes tekee, jos ei ymmärrä niiden tarkoitusta? Mukana oli kuitenkin oniichaniksi itsensä nimennyt vuokraisäntä, joka on todella avulias. Ainoa vaan, että hänenkin englannintasonsa on välttävä. Suurin osa puheesta tulee japaniksi ja melko lailla sanoja menee ohi. Onneksi mukana oli taas porukkaa, jotka tulkkasivat muille.

Lappujen täyttämisen jälkeen siirryimme varmaan kolmelle eri tiskille, jossa annoimme paperit ja nyökyttelimme virkailijalle. Tämä siis selitti kaikki japaniksi ja haastavammat sanat menivät taas kerran ohi. Kunhan nyökyttelet ja hymyilet, kaikki on tyytyväisiä. Noh, lopulta päästiin pois ja saatiin jopa kyyti asunnoille. Sieltä lähdettiinkin muutaman kiinalaisen sekä saksalaisen kanssa "keskustaan" lounaalle. En siis itse tunne tällä hetkellä muuta keskustaa, kuin supermarketin ympäristön :D

Terveellinen lounas

Iltapäivästä lähdimme parin saksalaisen kanssa kohti Umedaa ostoksille. Sain muuten viimein sen adapterin ja kannettava on taas hengissä! Tarkoituksena oli siis käydä hakemassa minulle rahaa Western Unionilta, jotka sain lähetettyä (muiden avulla) sinne. Tiskillä törmäsimme uuteen ongelmaan: missä on "my number"? Luulimme, että sellainen löytyisi Resident cardista, mutta ei. Valitettavasti virkailija ei puhunut sanaakan englantia eikä tulkkimmekaan ymmärtäneet kovinkaan hyvin tämän selityksiä. Tuloksena oli: no money. Kieltämättä koko asia turhautti ja teki mieli mennä maahan mahalleen parkumaan. Noh, ei auta kuin mennä taas koululta kysymään. Kai sellainen oli tänään tarkoitus hankkia, mutta ohjaajalta se taisi unohtua täysin. Se siis tietää uutta reissua kaupungintalolle.

Päättyihän päivä suhteellisen hyvin kuitenkin. Poistuttiin Osaka Grand Front-rakennuksen eräästä ovesta ja nähtiin todella hieno puistoalue. Käytiin taas kiertämässä Yodobashi Camera-tavarataloa, joka on aika mahtava rakennus. Siellä voi viettää monta tuntia, ihan vaan kaikkia härveleitä tutkien. Palatessa Suitaan päästiin kokemaan edes hieman ruuhkaisaa tunnelmaa, kun työmatkalaiset tekivät lähtöä kotiin. Nojaa, sekin näkyi enemmän laitureilla, kuin itse junassa.

Pitkän päivän jälkeen oli taas mukava päästä "kotiin" lepäämään. Ilta meneekin varmaankin japanilaisen Netflixin parissa :''D Oyasuminasai!

- Nina

Säätöä ja kömmähdyksiä

Dodiin! Mäkin päätin nyt avata näitä meidän erilaisia sattumuksia tän muutaman päivän ajan, mitä ollaan ehditty Japanissa oleilla. Onhan se pieni kulttuurishokki huomata kuinka erilaista tällä on. Kaikki täällä toimii käteisellä ja onhan se hiukan turhauttavaa yrittää nostella suurta summaa, mikä menee semesteri maksuun, vuokraan, vakuutuksiin ja yms, kun et pysty kerralla nostaan mitään hirveen suuria rahamääriä. Se onkin sitten sellasta ATM:llä ravaamista täällä.

Tän pienen rahaongelman lisäksi tässä ons itten ehtinyt käydä vähän kaikenlaista. Meidän buddyt (tuutorioppilaat) ei puhu ihan hirveesti englantia. Mun tapauksessa ymmärrän itte Japania suhteellisen hyvin, vaikka en sitä osaa niin hyvin puhua, saatikka kirjottaa. Mun buddy kuitenkin osaa ja ymmärtää Englantia suhteellisen hyvin, mutta puhuu mulle pääasiallisesti Japaniksi. Tää on ihan hyvä juttu siinä mielessä, että kieltähän tänne ollaan muunmuassa tultu opettelemaan. Muutenkin mun buddy on ihan mukavan olonen ja kestää mun jäätävää Japani/Englanti sönkötystä. :'D

No eilen tuli sitten vähän seikkailtua kaupungilla, kun tultiin Umedasta, eli Osakan keskustasta takasin. Oppaana oli mun huonenaapurin buddy, joka ei puhunut Englantia ollenkaan. jotenkin kuitenkin tultiin toimeen ja saatiin ihan pieniä keskustelujakin aikaseksi. Unohdettiin kuitenkin paluumatkalla, että meidän olis pitänyt vaihtaa metroa, jotta päästään tänne meidän asunnolle. Lähettiin sitten ilosesti käveleen sieltä pysäkiltä mihin buddy oli meidät jättänyt, ilmoitettuaan hänen jatkavan matkaansa kotiin sieltä. Sitten kun oltiin keretty jo tovi kävellä ja mikään ei näyttänyt tutulta, tultiin siihen lopputulokseen, että oltiin päädytty jonnekkin hevon peehen.

No, hieman paiseissa ja väsyneenä sitten päätettiin kysyy paikallisilt neuvoa. Hetken päästä eteen osuikin joku pihallaan hilluva perhe ja menin ja tiedustelin Osaka Gakuinin olinpaikkaa. Perheen rouva sitten siinä hämmästeli, että kuinka me näin kaukana koululta ollaan ja miten me oltiin sinne päädytty. Sanottiin että junalla ja kävellen, mihin rouva vastasi Osaka Gakuinin olevan aivan vastakkaisessa suunnassa ja toisella puolella jokea. Näytettiin varmaan semi tuskastuneilta kun rouva tyttärineen sitten kehotti meitä nousemaan heidän auton kyytiin ja sanoi, että he heittävät meidät koululle (asunto on siis aivan koulun vieressä). Oli kyllä todella mahtavaa huomata kuinka avuliaita ihmiset oli. Noustiin sitten kaksikon mukana auton kyytiin ja he lähti heittään meitä. Kyselivät välillä, että näyttääkö ulkona tutulta ja jokusen 15 minuuttia ajettuaan  päädyttiin koulun viereen. Siinä sitten vuolaasti kiiteltiin kaksikkoa ja kerrottiin kuinka ne oli pelastanut meidät. Rouva tyttärineen toivottivat meille onnea matkaan ja lähtivät takaisin kotia kohti.

Tästä sitten huomasikin sen, että jos lähtee vaihtoon Japaniin tai jonnekkin muuhun maahan, missä ei Englantia hirveästi puhuta, kannattaa opetella sitä kieltä edes auttavasti. Sen avulla sitten juuri pääsee tällaisista pinteistä pois ja saa mahdollisesti apua myös paikallisilta. Onneksi sitten kaikki lopulta käänty hyvin ja myöhemmin saatiin kuulla yhdeltä toiselta vaihtarilta, että sille oli käynyt samankaltainen tilanne ja hänkin oli saanut apua paikallisilta.

-Karo

48h kokemuksia

Nyt on jonkin verran päästy eroon matkan aiheuttamasta rasituksesta, mutta sitä jatkuu vielä pitkään. Käytiin jo hieman tutustumassa lähialueilla, sekä ostamassa kaupasta kaikkea tarpeellista (en kyllä edelleenkään tiedä, mikä niistä purkeista oli pyykinpesuaine). Vasta paikan päällä oikeasti huomaa, kuinka harva täällä edes osaa englantia. On miltei turha yrittää edes kysyä mitään, jos odottaa helppoa vastausta. Kassalla ei auta muuta kuin hymyillä ja nyökytellä päätään, jos joitain kysymyksiä satelee. Kunhan muistat kiittää lähtiessäsi, kassa on tyytyväinen.

Toinen asia, mikä aiheuttaa jonkin verran päänvaivaa on raha. Ulkomaiset kortit eivät toimi suurimmassa osassa kauppoja sekä pankkiautomaatteja saa hakea kärkkäästi. Taidettiinhan me jo lähikaupankin kaikki rahat nostaa, kun korteista jotain herjaa. Ei auta kuin jatkaa etsimistä. Huomiseksi pitäisi olla rahat 3 kk vuokraan sekä lukukausimaksuun, käteisenä. Sehän tietenkin aiheuttaa pientä stressiä, koska Suomessa en itse kanna käteistä lainkaan. Lisäksi niiden määrien saaminen haltuun on hankalaa, joten itse en ainakaan pysty summaa viemään. Western Unionkin on aivan hukassa, yritettiin sitä tänään jo Umedasta löytää.

Tosiaan, tänään käytiin Umedassa hakemassa adaptereita. Suomesta ostetut (kaksi neliskanttista ja yksi pyöreä häntä) oli aivan erilaisia, mitä tähän vanhaan asuntoon sopii (kaksi neliskanttista häntää). Mukaan lähti vielä yhden suomalaisen buddy, opastamaan sekä tulkkaamaan. Ja ei, hän ei puhunut kovinkaan paljoa englantia. Saatiin kuitenkin se, mitä haluttiin ja käytiin vielä syömässä ramenia. Oli tosi hyvää, mutta annos oli aivan liian suuri ^^' ehkä seuraavalla kerralla sen saa uppoamaan kokonaan!

Pieni vinkki tulevaisuuden lähtijöille: muista opetella edes jonkin verran kohdemaasi kieltä. Se nopeuttaa toimimista sekä antaa pienen mielenrauhan. Täällä miltei kaikki kyltit on vain japaniksi, mikä vaikeuttaa suunnistusta huomattavasti. Noh, ollaanhan täällä oltu vasta kaksi päivää, mutta ärsyttää olla aina ihan pihalla kaikesta.

- Nina

Fiiliksiä

 Heissan!

Noniin, päätimpä minäkin avata vähän sanaista arkkuani tässä ennen kun ehditään lähteä!

On vähän omituiset fiilikset tällä hetkellä. Jännittää ja samalla myös vähän pelottaa lähtee vaihtoon, mutta toisaalta taas ei ole vielä ihan tajunnut sitä, että on oikeesti menossa. No, eiköhän se viimestään sitten tule tajuttua huomen yöllä kun istuu bussissa ja on matkalla lentokentälle. Olihan siinä semi pähkäilyä meneillään myös matkaan tulevia tavaroita pakatessa. Kaikkea kun vaan ei voi mukaan ottaa...

Tässä on nyt tää viikko tullut juoksenneltua pitkin kyliä tapaamassa perhettä ja ystäviä. Ikävähän siinä tulee tietysti, mutta onneksi whatsapp ja skype toimii! Meillä on koulun puolesta todella hyvin suunniteltu kaikki helpottaan meidän vaihtareiden elämää, mikä on huojentava asia tässä vaiheessa. Myös se, että Nina lähtee sinne mun kanssa on todella suuri helpotus. Koti-ikävää sekä yleistä potutusta voikin sitten purkaa jonkun toisen kanssa (tai tänne, be prepared). Meitä suomalaisia on tulossa sinne pikkuruinen poppoo, ainakin viisi kappaletta mistä tiedän. Siinä onkin jo heti sellainen pikkuruinen tukijoukko mukana, mikä helpottaa oleilua vieraassa maassa.

Tässä nyt tällainen lyhykäinen avaus tän hetkisistä fiiliksistä. Seuraavaa julkaisua tulee luultavasti sitten, kun ollaan saatu vähän rauhoituttua ja hoidettua kaikki kriittisimmät asiat siellä. :)

-Karo

Lähtökuopissa

Heippa,

Päätettiin Karon kanssa perustaa yhteinen blogi näin vaihdon kunniaksi, koska kotijoukot varmaanin tahtovat tietää kaiken tapahtumista. Päivityksiä tulee varmaan aluksi tiuhaan tahtiin, mutta ne luultavasti vähenee ajan kuluessa. Tästä ei kannata säikähtää, pitäähän aikaa kuluttaa uusien kokemuksien parissa. Informaation jakamisen lisäksi blogin tarkoitus on toimia jonkinlaisena ikkunana omiin kulttuurishokkeihin sekä kokemuksiin vieraassa maassa. Itse varmaan tulen avautumaan näistä melko paljon, koska kokemukset Aasiasta rakentuvat pelkästään kahdesta parin viikon matkasta Thaimaahan sekä tuntityöskentelystä muiden oppilaiden kanssa.

Nyt varmaan kaikilla onkin mielessä kysymys: jännittääkö. Rehellisesti sanottuna ehdottomasti! Lähtöön on 1 päivä ja 17 tuntia, joten hiljalleen alkaa tuleva mietityttämään. Olen jo muutamaan otteeseen miettinyt, mihin olenkaan itseni heittänyt. Onneksi nyt on niin hektistä, ettei ehdi pysähtymään ja pohtimaan koko asiaa. Sukuloinnin jälkeen seuraava hengähdys on vasta koneessa. Onni on kaveri matkassa ja nostan hattua yksin matkaan lähteneille. Kaksin kaikki tuntuu aina helpommalle. Meillä on vielä kaksi välilaskua, joten aika ei käy pitkäksi. Yksi stressaavimmista tilanteista oli pakkaaminen. Kriisinpoikanen iski, kun koko kaappia ei pystykään ottamaan mukaan. Tokihan paikan päältä voi vaatteita ostaa, mutta on aina mukava päästä kulkemaan tutuissa tamineissa. Siellä varmaan tunnistetaan tämä Suomi-juntti kilometrin päästä. Saulit kuitenkiin jäivät kotiin.

Lupailen päivittää myös somea säännöllisesti, jotta tiedätte kaiken olevan kunnossa ;)

-Nina